Blogin kirjoittajana joskus tuntuu, että jokainen voi netissä kirjoittaa mitä tahansa, mutta kun ei voi. Itsekin olen päästellyt sopimattomia sanoja näppäimistö sauhuten, mutta onnekseni joku on aina joskus vetänyt minua vastapalloon, saanut minut havahtumaan ja miettimään miten raflaavankin ajatuksen voisi sanoa ketään loukkaamatta.

Olen ymmärtänyt, että kaikesta mitä julkisesti kirjoittaa löytyy vähintään yhden porsaan mentävä reikä, josta kuka tahansa voi saparo suorana sännätä sisään ja talloa hyväntahtoisen kommentin miten haluaa.

Toisaalta aina löytyy kärsä, joka ruttaantuu joka tapauksessa jonkun harmittomia sanoja vasten.

Minulta onkin kysytty vähintään yhtä monta kertaa kuin olen kysynyt itseltäni, miksi olen ryhtynyt jakamaan tekstejä ja tarinoita julkisesti internetissä, jos minua tämä touhu toisinaan vituttaa, mutta kun ei vituta. Vastausta tähän etsiessä on pakko aloittaa aivan alusta.

 

ERIKOINEN

Muistan tilanteen erikoisen mieleni horjahteluista Runoja Rakkauden Ripuli -sivuston syntyajoilta.

Muutaman väärinkäsityksen kautta olin päätynyt Miamilaisen hotellin aamiaispöytään, koska edellisenä iltana olin nauttinut muutaman oluen liikaa, mietin suu kuivana saakohan mistään näin aamutuimaan lisää olutta.

Yhtäkkiä meille suomalaisille pilkallisesti elehtivä ja silminnähden huvittunut tarjoilija keskeyttää pohdiskeluni ja kysyy: ”Are you finish(ed) Sir?”

Yllätyn, koska en ole ehtinyt hakea mitään syötävää ja lautaseni kiiltää edessäni käyttämättömänä.

Siispä letkautan takaisin: ”Jees jees aim from Finland.”,

johon nuori loukkaantuneen näköinen tarjoilija yskäisee vastauksenomaisesti: ”Moron.” olettaen etten kuule tai ymmärrä ja irrottaa otteen lautasestani. Väännän toistamiseen yllättyneen ilmeen kasvoilleni ja vastaan tamperelaisittain: ”Se on moro!”

 

Tarjoilijan kadotessa tuhisten keittiön puolelle kommentoin samassa pöydässä istuville ystävilleni:

”Tälläkin puolella maapalloa on helkutin hienoja ihmisiä.” Tulee syvä hiljaisuus, kunnes yksi seurueestamme alkaa hihittää, johon muu seurue liittyy äänekkäällä röhönaurulla. Itse pysyn tyynenä ja tähyilen edelleen sitä oluthanaa.

 

”Sinä joka haluat pitää toisen ihmisen kivenheiton päässä,

et lähempänä tai kauempana.

Ole varovainen, kun täytät taskujasi kivillä.

Housut saattavat olla kohta nilkoissasi.”

 

EMPAATIKKO

Ne jotka minut tuntevat paremmin, haukkuvat minua lempeästi empaatikoksi, joka vaistoaa normaalia tarkemmin mitä muut ihmiset tuntevat ja tarkoittavat. Minua hämmentääkin tilanteet, joissa joku kertoo hymyssä suin tarkoittavansa toiselle hyvää, vaikka todellisuudessa tilanne on aivan päinvastainen. Oli valhe iso tai pieni, olen huomannut, että nyt tulee jotain ihan muuta kuin päivän sää ja mää.

Voimakkaimman reaktion aiheuttaa se, että kaiken positiivisuuden ja ”elämä on aina niin ihanaa” fiiliksien taustalla väijyy ihmisten piilottamat negatiiviset ajatukset, jotka saavat minut käyttäytymään sarkastisesti tai jopa ilkeästi. Samalla kun ns. normaalit ihmiset ympärilläni ihmettelevät mitä tuo ukko sekoilee. Siinä piilee osa kirousta, josta yritän periksiantamattoman herkkänä ihmisenä rimpuilla irti.

 

KIROUS

Kun yhdessä päässä pauhaa lakkaamatta kaikki elämän tunnekuohut, lukemattomat ideat ja siihen lisätään vielä erikoinen luonne, joka etsii koko ajan lisää uusia haasteita, on kirous viittä vaille valmis. Viimeisenä naulana tulee sanomisen pakko, mikä taas aiheuttaa erilaisia reaktioita lukijoissa, joka taas synnyttää uuden toisenlaisen tunteen, joka on tietenkin purettava sanoiksi paperille kuten William Gibson tässä ajatelmassa.

 

”Ennen kuin diagnosoit itsellesi masennuksen

tai alhaisen itsetunnon, pidä ensin huoli siitä

että sinä et ole kusipäiden ympäröimänä.”

 

Nyt kun olen esitellyt pääni sisällä olevan hullunmyllyn ja avannut syyt tunkea itseni Sabotage.fi sivustolle, voin jatkaa ensi kerralla jostain ihan muusta kuin itsestäni, koska kaikesta voi ja pitää kirjoittaa. Kyse ei ole teemasta, vaan tyylistä, miten sanoa sanottavansa uhraten muutaman ajatuksen sille, miten suhtautua netissä seikkaillessaan toiseen ihmiseen kohteliaasti. Toinen vaihtoehto on laittaa kädet taskuun ja pitää ne siellä.