On pimeä syksy. Kaamosmasennuksen kulta-aika. Ihan hetkisen kerettiin nauttia pakkasesta ja lumesta. Nyt pihalla on vaan kuraa ja rapaa.

On pyhäinpäivän ilta. Kuulun niihin ihmisiin, jotka on kasvatettu vainajien kunnioitukseen, hartaaseen muistamiseen, kynttilöihin pimeällä hautausmaalla ja niin edelleen.

Kun yhdeksän vuotta sitten tyttäreni tuli sanomaan, että kaverit ovat lähdössä ”karkki vai kepponen”-kierrokselle ja tyttö halusi mukaan, näin punaista. Ajatus möröistä soittelemassa ovikelloja vainajia muistelevien ihmisten ovilla puistatti. Ei. Ei. Ei. Siinä hetkessä syntyi sitten ajatus. Mitäs jos otatte ja kutsutte ne kaverit meille. Mörköillään, herkutellaan ja vaikka vähän keppostellaan porukalla, eikä siihen tarvitse sotkea ketään, joka ei halua. Näin tehtiin. Näin tehtiin uudellen. Ja näin tehtiin vielä tänäkin vuonna.

Halloweenista on tullut perheellemme tärkeä juhla. Lapset odottavat sitä melkein yhtä paljon kuin joulua. Itse rakastan halloweenin mahdollisuuksia. Se antaa meille syyn juhlia keskellä synkkää syksyä. Sen myötä on helppo päästää mielikuvitus valloilleen, kehittää tavallisesta jotain erityistä. Jännitys – ja pieni pelkokin – ne kutkuttavat. Kanssamme juhlii vuosittain kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen lasta ja nuorta ja määrä tulee näillä näkymin vaan kasvamaan, kun tuo nuorinkin tulee halloween-ikään.

Joka syksy seuraan huvittuneena – ja ehkä vähän surullisenakin – väittelyä pyhäinpäivä vs. halloween-akselilla. En ole koskaan kokenut, että niiden tarvitsisi mitenkään sulkea toisiaan pois. Lähtökohtaisesti olen kyllä pyrkityn järjestämään halloween-bileet jo pyhäinpäivää edeltävänä viikonloppuna, mutta tällä kertaa se ei nyt vain mitenkään onnistunut. En kuitenkaan koe, että lasten riemu, juhlista saatu ilo ja kummitusjuhla olisi mitenkään pyhäinpäivältä tai meille läheisiltä vainajilta pois.

Kyllä. Tänä vuonna aloitimme halloween-juhlat eilen, kun esikoisemme kaverit saapuivat juhlimaan. Tänään juhlat jatkuivat nuoremman tytön bileiden merkeissä. Ja huomenna jatketaan isomman pojan kavereiden kanssa.

Mutta…

Tänään kävimme myös sytyttämässä kynttilät. Mummoille, vaareille, veljelle, ystäville ja kummeille. Monille, monille rakkaille, jotka eivät ole enää täällä.

 

PS. Ootko sitä mieltä, että halloween on amerikkalaista hapatusta, joka ei sovi suomalaiseen kulttuuriin? Pistä google-hakuun sana ”kekri” ja kurkkaa mitä se on se perin juurin suomalainen juhla, jota tähän aikaan vuodesta on tupattu juhlia. Siinä on pöydät olleet koreina aamusta iltaan. Talo tarjonnut parastaan juomingin ja syömingin osalta ja samalla on palvottu henkiolentoja, joille on lämmitetty saunaa ja tarjottu ruokaa.

Voi vitsi. Jos saunaan ei olisi kerätty isoa kasaa roinaa pois juhlien tieltä, pistäisin sen nyt päälle ja lämmittäisin. Sinne kelpaisi joka hengen tulla istumaan.

 

Siispä. Hyvää pyhäinpäivää. Hauskaa halloweenia. Onnellista kekriä. Mitä ikinä vietätkin. Kannattaa viettää. Juhlat ja perinteet rikkovat arjen ja juuri ne määrittävät keitä me olemme.