Olen viimeisen vuoden aikana tutustunut itseeni syvällisesti ja yrittänyt löytää minuuttani.  En tiedä, onko minulla selkeää minuutta.  Onko minuuteni vain sinkoilua asiasta toiseen ja kolmanteen.  Jäikö minun kohtalokseni vain aloittaa monta asiaa saamatta yhtään valmiiksi.  Reilun vuoden aikana olen saanut ADHD -diagnoosin,  ottanut loparit töistä, aloittanut journalismin opinnot,  aloittanut oman YouTube -kanavan ja nyt uusimpana tämän blogin kirjoittamisen.

Tällä hetkellä elämäni menee kuin aallonharjalla.  Askel on kepeämpi kuin vuosiin.  Pelkään aallonharjalta tippumista,  kun se on tapahtunut aiemminkin.  Mietin joka päivä, että olenko ottanut liian ison palan purtavaksi.  Peilaan elämääni koko ajan edelliseen aallonpohjaan.  Yritän vakuuttaa,  ettei tilanne ole sama.  Eikä se olekaan.  Silloin olin vanki asioissa,  joita itse en aidosti halunnut.  Menin kohti jotain sellaista, joka oli odotusten mukaista, mutta kaukana minusta. Kielsin itseni enkä uskaltanut tehdä muutosta, ennen kuin elimistö puuttui peliin. Olin ajautunut sellaiseen maailmaan,  jossa minulla ei ollut aitoa intohimoa.  Yritin todistaa toisille jotain,  vaikka ketään ei oikeasti kiinnostanut.  Taistelin kohtaamiani epäilyksiä vastaan. Epäilijät olivat kadonneet jo aika päivää sitten lähistöltä, mutta heidän varjonsa eli edelleen päälläni.  Luulin voivani saavuttaa hyväksynnän heidän silmissään.  Kuinka väärässä olinkaan.

Valitettavasti käytin tämän tajuamiseen paljon aikaa elämästäni.  En ole katkera.  Olen onnellinen,  että tajusin asian ajoissa.  Ennen kuin se tuhosi minut lopullisesti tai jopa läheiseni.  Tunnen itseni välillä uudelleen syntyneeksi.  Puistelen menneisyyden pölyjä päältäni vaikka joudun niitä edelleen käsittelemään.  Tällä kertaa voin käsitellä niitä minun näkökulmastani.  Olen monta kertaa epäonnistunut tai jättänyt asioita kesken elämässäni.  Minun on vain ollut mahdotonta motivoida itseäni tekemään niitä loppuun. Nyt tiedän siihen syyn; ADHD.  Se on tieto,  joka auttaa minua pysymään aallolla.  Elämä ei mene aina aallonharjalla,  mutta toivottavasti en putoa enää pohjalle.

Olen päättänyt etten enää elä toisten odotusten mukaan.  Minä itse, määritän sen,  mitä haluan.  Minun ei tarvitse enää todistaa mitään epäilijöille.  Tunnen olevani vahvempi kuin koskaan, kun olen oppinut tunnistamaan omia heikkouksiani.  Minuuteni tarvitsee peruskorjauksen,  jonka jälkeen se on toivottavasti selkeämpi ja vahvempi kuin koskaan.  Näen tulevaisuuteni kirkkaana.  Olen päässyt toteuttamaan itseäni, niillä keinoilla, jotka tunnen aidosti omakseni.  Olen saanut tuntea onnistumisia pitkästä aikaa.  Olen uskaltanut haastaa itseni astumaan epämukavuusalueelle, kuten tämä kirjoittaminen.  Kannan tästäkin epäilyksiä menneisyydestäni.  Toivon, että olen löytänyt suunnan,  jossa saan olla oma itseni,  toteuttaa itseäni ja saavuttaa onnistumisen tunteita.  Haluan syventyä niissä asioissa, jotka minua aidosti kiinnostavat.  Uskon elämänmuutokseni johtavan johonkin sellaiseen hyvään,  jota en vielä tunne.

Haluan vain lopulta elämän,  jossa jokainen aamu ei vituta.

-Antsa